Ette tiedä mitä sota on: Ukrainalaistytön päiväkirja

Ennen. Sota. Jälkeen. Varmasti meistä jokaisella on elämässä tilanteita, joiden perusteella voidaan jakaa elämä ennen ja jälkeen -hetkiin. Joillakin vakavampia kuin toisilla, kuten sota. Mitä vanhemmaksi tulen, huomaan myös ajattelevani elämää ennen ja jälkeen joidenkin ihmisten. Tarkoitan sitä, että maailma oli jotenkin erilainen, kun “se ja se” oli elossa.

Ette tiedä mitä sota on on erään nuoren tytön päiväkirja Ukrainassa vellovasta sodasta. Siitä, kuinka kaupungit ja asuinalueet tuhotaan maan tasalle ja ihmiset pakotetaan jättämään kotinsa, pakolaisiksi. Jeva Skaletska kirjoittaa silminnäkijänä ja kokijana siitä, mitä sota on. Siitä, miltä sota tuntuu lapsesta, nuoresta.

Halusin lukea tämän kirjan muun muassa siksi, että opetan ukrainalaisia. Olen nähnyt kasvoilla olevan surun, pelon ja ilmeettömyyden mutta myös ajan kanssa esiin tulleen hymyn. Lasten traumat ovat silti syvällä.

Ennen ja jälkeen helmikuun 24.  päivän ja yön 2022 

Sinä yönä 12-vuotias Jeva heräsi räjähdykseen. Autojen varashälyttimet alkoivat ulvoa. Kännykän chat täyttyi koulukavereiden pelokkaista viesteistä. Oli vaikea uskoa sitä, että todella oli syttynyt oikea sota. Sellainen, mitä oli ennakoitu, mutta minkä ei koskaan uskottu tapahtuvan.

Jeva aloitti kirjoittamisen heti sodan alettua ja hän kuvaileekin päiväkirjassaan sodan kauhujen saapumisen keskelle tavallista nuoren tytön elämää. Hän toteaa, että sota varasti häneltä lapsuuden. Se pakotti koulukaverit lähtemään kuka minnekin pakoon sekasortoa ja ammuksia, myös rypälepommeja, jotka moni maa on kieltänyt.

Oli alkanut sota, joka ei erotellut siviilejä ja sotilaita. Sotaa ei käyty sotakentällä, taistelutantereella. Sitä käytiin ihmisten olohuoneissa ja keittiöissä, koulurakennuksissa ja päiväkodeissa sekä sairaaloissa. Se oli nuoren tytön mielestä niin ahdistavaa, että hän sai elämänsä ensimmäisen paniikkikohtauksen.

Sota vaikuttaa miljoonien ihmisten elämään

Tällä hetkellä Jeva ja hänen mumminsa ovat turvassa Irlannissa. Sinne he pääsivät brittitoimittajien avustuksella. Tätä kautta mahdollistui myös kirja Ette tiedä mitä sota on. Jeva kertoi tarinansa, Ison-Britannian tv-kanava näytti sen. Jossakin kohteessa kuoli “vain” koira, jossakin useita asuinalueen ihmisiä.

On hämmästyttävää, kuinka monen elämän sota voi suistaa raiteiltaan. Menetykset, turvattomuuden tunne, menetetyt yöunet ja muistot, menetetty tulevaisuus. Onneksi elämä antaa aina uusia mahdollisuuksia, kuten Jevalle käydä hyvää ja itselle mieluisaa koulua englannin kielellä Irlannissa. 

Uusilla mahdollisuuksilla ei kuitenkaan voiteta koti-ikävää tai saada menetettyjä muistoja saati sitten elämiä takaisin. Oli kyse niin kaverisuhteista kuin turvallisuudentunteesta. Oli kyse kokonaisista elämistä. Tuhon siemenistä. Oli kyse siitä, kuka saattoi tarrautua elämänsä sekunteihin kiinni. Kenet räjähde pirstoi sekunnin murto-osassa?

“Kansanmurha: Venäjä pommittaa ukrainalaista lastensairaalaa” uutisoi The Guardian -sanomalehti.

Tuhoa, kaikkialla tuhoa

Jeva asui Harkovassa ja vietti melko tavallista nuoren tytön elämää siellä. Hän kävi pianotunneilla ja asui mumminsa kanssa. Mummin kanssa oli hyvä asua. Ja mummin kanssa hän myös pelastautui eteläisemmän Dnipron kautta läntiseen Ukrainaan, josta matka jatkui Unkarin pääkaupunkiin asti tosin ilman asianmukaisia asiakirjoja.

Sota on poikkeustilanne, joten viisumi järjestyi. Budapestista matka jatkui jonkin ajan kuluttua Irlantiin. Elämä alkoi saada normaaleja sävyjä, mutta välillä itkukohtaukset nielivät alleen. Jeva koki, että hän oli tullut Eurooppaan. Se olisi ollut hienoa, jos se ei olisi tapahtunut sodan takia.

Ette tiedä mitä sota on on autenttinen päiväkirjamerkintöjen sarja Ukrainassa käytävästä sodasta. Se on nuoren kokemus sodasta nykyajassa. Se on rehellinen ja osumatarkka sekä kauhea. Silti se antaa toivoa. Toivoa on aina. Selviytyminen on mahdollista. Yhtäkkiä hiljaisuus on parasta mitä tietää. Sininen taivas, keltainen auringonkukka, rauha.

Huom. Kirjasta saadut tulot Otava ohjaa Suomen Unicefille Ukrainan lasten hyväksi.

Blogitekstin on kirjoittanut Tea Holm, joka on sitä mieltä, että tällä sodalla on julmat kasvot. Mitä se tekee nuorelle sukupolvelle, joka haluaa rauhaa ja mahdollisuuksia ja elämää, jonka he ansaitsevat? Venäjän hyökkäys Ukrainaan on täysimittainen sota, mitä tulee maan tasalle tuhottuihin siviilikohteisiin Harkovassa ja Kiovassa sekä Dniprossa puhumattakaan Butšan julmuuksista. Kun sota alkoi, ukrainalaiset joutuivat kysymään: “Jos en minä, niin kuka, puolustaa tätä maata?” Alaikäisten kohteleminen tuntuu erityisen häpeälliseltä.

Ja jokainen suomalainen tietää, että tällainen asia muistetaan kauan. Se pitääkin muistaa. Teos on saatavissa esimerkiksi Adlibriksesta. (Huom. Kaupallinen yhteistyö)

Advertisement